Netistä kerättyjä ohjeita

» Currently browsing: Makeat leivonnaiset


Yksivuotiaan ensimmäinen oma kakku
10 annosta

Kakkupohja:

3 kananmunaa

1 dl sokeria

0,75 dl vehnäjauhoja

0,75 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

Täytteet:

1 prk (215 g) Muksu-jogurttivalmistetta

1 dl maitorahkaa

1–2 prk (reilu 200 g) Muksu-hedelmäsosetta

2 banaania tai omenaa

Kuorrutus:

Muksu Banaani-hedelmä- tai muuta hedelmäsosetta

noin 2 dl vaahtoutuvaa kermaa

noin 2 tl sokeria

(maitorahkaa)

1 kakkukynttilä

Valmista ensin kakkupohja. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita vehnä- ja perunajauhot sekä leivinjauhe keskenään. Siivilöi jauhoseos muna-sokerivaahtoon ja sekoita hellävaroin tasaiseksi taikinaksi. Älä enää vatkaa.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun tasapohjaiseen kakkuvuokaan (halkaisija n. 22 cm). Nosta vuoka 175 asteisen uunin alimmalle ritilätasolle. Paista kakkua 20–25 minuuttia. Anna kypsän kakun levähtää noin 5 minuuttia vuoassa ja kumoa se sitten leikkuulaudalle. Huuhtele vuoka ja nosta kakun päälle. Anna kakun jäähtyä.

Valmista sillä aikaa täytteet. Sekoita jogurttivalmisteeseen maitorahka. Kuori ja viipaloi banaanit tai raasta kuoritut omenat.

Halkaise kakkupohja kolmeen osaan. Nosta yksi pohjista tarjoiluvadille ja levitä kakkupohjalle hedelmäsosetta. Laita puolet banaaniviipaleista tai omenaraasteesta hedelmäsoseen päälle ja nosta toinen kakkupohja täytteiden päälle. Sivele tämän kakkupohjan pinnalle ohut kerros hedelmäsosetta. Levitä soseen päälle loput banaanit tai omenaraaste sekä jogurttivalmiste-rahkaseos. Nosta päällimmäiseksi viimeinen kakkupohja ja sivele pohjalle ohut kerros hedelmäsosetta, jos sitä vielä on jäljellä. Anna kakun kostua jääkaapissa kuvulla tai kelmulla peitettynä mieluiten seuraavaan päivään.

Kuorruta kakku. Levitä kakun pinnalle reilu kerros hedelmäsosetta. Vaahdota kerma ja mausta se sokerilla. Halutessasi voit sekoittaa kermavaahdon joukkoon hieman maitorahkaa. Saat kiinteämpää ja raikkaampaa kermavaahtoa. Levitä kermavaahto huolimattoman oloisesti kakun reunoille lastalla tai pursota koristeelliseksi. Laita kynttilä keskelle kakkua ja nosta kakku tarjolle. Jos kuorrutat koko kakun kermavaahdolla, menee kermaa hiukan enemmän kuin ohjeessa.

Vinkki: Banaanin ja omenan tilalla voit käyttää viipaloituja tai survottuja mansikoita. Yhdistele erilaisia Muksu-jogurttivalmisteita ja – hedelmäsoseita perheen mieltymysten mukaan.

Perhoskakku

Leivo ja täytä kakku edellisen ohjeen mukaan, mutta älä levitä kakun pinnalle vielä hedelmäsosetta. Leikkaa kakku keskeltä kahtia ja nosta varovasti tarjoiluvadille niin, että kaarevat puolet tulevat vastakkain. Levitä tämän jälkeen hedelmäsosetta kakun pinnalle ohuelti ja nosta kakku viileään vetäytymään. Kuorruta kakku kuten edellä. Koristele perhosen siivet banaani- ja mansikkaviipaleilla tai muilla marjoilla. Tuntosarvet saat pistämällä kaksi vadelmaa, pientä mansikkaa tai viinirypälettä kahteen cocktailtikkuun.

Leppäkerttukakku

Leivo kakku edellisen ohjeen mukaan. Leikkaa kakku jäähtyneenä vain kahteen osaan. Jätä osat päällekkäin ja leikkaa kakun keskeltä noin 5 cm:n levyinen pala pois, jotta saat kakusta enemmän leppäkertun mallisen. Poisleikatusta palasta saat myöhemmin sopivasti muotoilemalla hieman alaspäin kaartuvan kolmannen kerroksen kakkuun.

Täytä kakku perusohjeen mukaan. Käytä poisleikatun palan palaset kakun keskimmäiseksi kerrokseksi. Laita kakun keskelle hiukan enemmän täytettä kuin reunoille ja asettele poisleikatut kakkupalat niin, että kakun pinta muotoutuu hiukan kuperaksi.

Kuorruta kakku kermavaahdolla, johon voit halutessasi lisätä hieman maitorahkaa. Värjää vaahto varovasti punaiseksi karamellivärillä. Levitä kermavaahto kakun pinnalle. Asettele mustikoita tai pieniä tummia halkaistuja viinirypäleitä leppäkertun pilkuiksi. Pistä kaksi pientä tummaa viinirypälettä kahteen cocktailtikkuun ja laita ne tuntosarviksi. Aseta toiset kaksi viinirypälettä silmiksi. Muista laittaa kakun keskelle myös yksi kynttilä!


Posted at: February 18th, 2009 - 10:23 pm - Number of Comments » 0|

Vappuvohvelit

6 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
175 g margariinia tai voita
6 dl maitoa
2 munaa
1 tl leivinjauhetta

1. Vatkaa maito, pehmeä rasva ja munat sähkövatkaimella sekaisin.
2. Lisää kuivat aineet ja vatkaa kuohkeaksi taikinaksi.
3. Kerma tai rasva tuo vohvelitaikinaan rapeuden ja sokeri kauniin paistopinnan.
4. Kuumenna vohvelirauta.
5. Voitele se ensimmäistä vohvelia varten.
6. Sen jälkeen taikinan rasva riittää paistamiseen.
7. Jos et omista vohvelirautaa, paista taikinasta lettuja.
8. Paista vohvelit kauniin ruskeiksi.
9. Tarjoa hedelmäsalaatin ja mangorahkan kera.

Käytä mielikuvitusta pipareissa

2 dl siirappia
2 dl sokeria
3 rkl piparkakkumaustetta
300 g voita tai margariinia
2 munaa
11 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
tai 1 kg valmista piparkakkutaikinaa

Koristeluun:
munaa
koristerakeita ja -kuulia, strösseleitä

Kirjailuun:
valmista pursotetta tai valkuais-tomusokerikuorrutusta

1. Kiehauta piparkakkutaikinaa varten siirappi, sokeri ja piparkakkumausteet.
2. Lisää kuumaan seokseen rasva ja sekoita, kunnes se sulaa.
3. Lisää jäähtyneeseen seokseen munat ja vehnäjauhot, joihin sooda on sekoitettu.
4. Sekoita taikina tasaiseksi.
5. Siirrä se jähmettymään jääkaappiin.
6. Ota taikinasta kolmannes kerrallaan tai puolen kilon valmispala.
7. Kauli tasaiseksi levyksi.
8. Anna jokaisen painaa haluamillaan muoteilla omat piparinsa.
9. Siirrä piparit leivinpaperin päälle pellille.
10. Voitele piparit ennen paistamista munalla.
11. Ripottele päälle pikkukoristeita.
12. Paista 200 asteessa 5-7 minuuttia uunin keskitasolla.
13. Jos piparit ovat ohuita, tarkkaile, etteivät ne pääse kärähtämään.

Voit koristella piparit myös
1. Paistamisen jälkeen joko valmiilla pursotteella tai sokerikuorrutuksella.
2. Kuorrutukseen tarvitset yhden munanvalkuaisen tai tilkan sitruunamehua, johon sekoitat paketillisen tomusokeria.
3. Voit ripotella koristerakeita myös tomusokerikuorrutuksen päälle ennen kuin se kovettuu (toimi nopeasti!).

Lapset voivat tehdä omat piparikaavat piirtämällä.
1. Leikkaa piirros ja aseta taikinan päälle.
2. Leikkaa piparit juuresveitsellä kaavaa pitkin.
3. Siirrä pellille.
4. Pipareista saat kuusenkoristeita, kun kaivat niihin lämpimänä reiän, josta ripustat nauhan.
5. Anna jokaisen tehdä oma koriste kotiin vietäväksi.

Liimaa piparit yhteen sokeriliimalla
1. Liimaamalla piparit sokeriliimalla yhteen.
2. Liimaa saat kuumentamalla 1 dl sokeria ja 1 1/2 rkl siirappia.
3. Liima on polttavan kuumaa, joten liimaus on aikuisten hommaa.
4. Jos liima pääsee kovettumaan, sen saa uudelleen pehmeäksi lämmittämällä.

Raparperimuffinit

125 g margariinia tai voita
1 dl sokeria
2 munaa
2 dl raparperinpaloja
1 dl vettä
1 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
3 1/2 dl vehnäjauhoja

1. Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää kananmunat yksitellen koko ajan vatkaten.
3. Pehmitä raparperinpaloja vedessä joko kattilassa tai mikrossa sen verran, että ne eivät kuitenkaan hajoa.
4. Lisää sokeri.
5. Sekoita kuivat aineet keskenään.
6. Lisää ne sekä raparperinpalat ja liemi vuorotellen taikinaan.
7. Sekoita, mutta älä vaivaa.
8. Jaa taikina muffinivuokiin kahdella lusikalla.
9. Kypsennä 200 asteessa 15-20 minuuttia.
10. Raparperia ei suositella alle 1-vuotiaalle.
11. Raparperit voit korvata tölkillisellä PILTTI hedelmäsosetta.

Suklaaleivokset
noin 40 palaa

4 munaa
4 dl sokeria
6 1/2 dl vehnäjauhoja
2 1/2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
4 rkl kaakaojauhetta
200 g Valio voita tai Voimariinia sulatettuna
2 dl Valio maitoa

1. Vaahdota munat ja sokeri.
2. Yhdistä kuivat aineet.
3. Sekoita keskenään voisula ja maito.
4. Yhdistä muna-sokerivaahdon joukkoon vuorotellen kuivia aineita ja voi-maitoseosta.
5. Sekoita varoen.
6. Levitä taikina uunipannulle leivinpaperin päälle.
7. Paista 200 asteessa 20 min.
8. Anna jäähtyä uunipannulla.

Kuorrutus
250 g (4 dl) tomusokeria
50 g Valio voita tai Voimariinia
1 dl vahvaa kahvijuomaa
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl vanilliinisokeria

9. Mittaa kaikki aineet kattilaan vanilliinisokeria lukuun ottamatta.
10. Keitä noin 10 min.
11. Kun kuorrutus alkaa saostua, pudota tippa jäähtyneelle pohjalle.
12. Jos se ei imeydy, kuorrutus on valmis.
13. Lisää joukkoon vanilliinisokeri.
14. Kaada loppu kuorrutus pohjalle, levitä lastan avulla.

Pinnalle
nonparelleja

15. Ripottele pinnalle nonparellit heti, ettei pinta ehdi kovettua.
16. Leikkaa paloiksi.
17. Suklaaleivokset säilyvät kannellisessa astiassa jääkaapissa muutamia päiviä.

Herkkuvohvelit
14 kpl

5 munaa
2 dl Valio maitoa
1 prk Valio kermaviiliä
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1 rkl sokeria
Voimariinia sulatettuna tai öljyä

Tarjoiluun
Valio kuohukermaa vaahdotettuna, hilloa tai hedelmäpaloja tai marjoja.

1. Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa.
2. Lisää muut aineet.
3. Levitä rasvaa pullasudin avulla vohveliraudalle.
4. Annostele taikinaa pannulle 1/2 -3/4 dl /vohveli.
5. Paista kypsiksi.
6. Tarjoa kermavaahdon ja hillon kanssa.

Marjaperhonen
8-10 annosta

1 1/2 l Valiojäätelöä, päärynää tai tiikeriä
3 dl marjoja esim. vadelmia ja mustikoita tai hedelmiä
2 dl Valio kuohukermaa
2 tl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
vohveleita
Vadille kookoshiutaleita tai makeisia

1. Leikkaa jäätelö kahteen osaan kulmittain.
2. Nosta jäätelöstä leikatut kolmiopalat tarjoiluvadille perhosen muotoon.
3. Vaahdota kerma ja mausta sokereilla.
4. Koristele perhonen marjoilla tai hedelmillä, kermavaahdolla ja kookoshiutaleilla tai makeisilla.
5. Leikkaa vohvelista tuntosarvet.

Lettuja joka lähtöön

Taikina:
1/2 l maitoa
2-3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 rkl öljyä

1. Voit tehdä taikinan myös veteen.
2. Vehnäjauhoista yhden desin voit korvata kaurahiutaleilla tai ohrajauhoilla.
3. Sekoita taikina jo kotona valmiiksi muoviseen mehupulloon.
4. Siinä se turpoaa sopivaksi ja sitä on helppo sekoittaa ja kaataa pullosta pannulle.
5. Lettujauheita voi ostaa myös valmiina.
6. Niihin lisätään vain vesi.

Jos tarjoat lettuja alkuruoaksi, valmista suolainen täyte.
1. Sekoita purkillinen tonnikalaa, rasia raejuustoa, 100 g yrttituorejuustoa, tilkka sitruunamehua ja hiukan mustapippuria.
2. Saksi sekaan tilliä.
3. Levitä letulle ja kääri rullaksi.

Täytteeksi sopivat myös:
1. tuorejuusto, johon on sekoitettu pieninä paloina kinkkua, tomaattia, kurkkua
2. salaatinlehdet, perunasalaatti ja tomaattiviipaleet
3. nakit, juustoraaste, ketsuppi

Valmista vaahto mökkioloissa
1. CremeVispistä, joka säilyy pitempään kuin kerma.
2. Letuista voit kasata vaikka täytekakun, mutta kääröt ovat helpompia tarjota.
3. Lisää purkilliseen CremeVispiä ruokalusikallinen sokeria.

Jääkarhukakku

Pohja
4 munaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
2. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita vaahtoon.
3. Levitä taikina uunipannulle leivinpaperin päälle.
4. Paista 225 asteessa noin 10 min.
5. Kumoa jäähtymään sokeroidulle leivinpaperille.

Kostutus
1/2 -1 dl Valio maitoa

6. Kostuta pohja.

Täyte
1 prk Tutteli persikkaa soseena tai mansikkahilloa
1 prk (250 g) Valio maitorahkaa
2 rkl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1 dl Valio kuohukermaa

7. Vaahdota kerma.
8. Yhdistä kaikki aineet varovaisesti.
9. Levitä seos pohjalle.
10. Leikkaa pohja noin 6 cm:n levyisiksi suikaleiksi.
11. Kääri ensimmäinen suikale rullalle.
12. Laita se pystyyn tarjoiluvadille.
13. Jatka kiertämällä rullan ympärille lisää suikaleita.
14. Pienistä rullista voit tehdä jääkarhulle korvat ja kuonon.

Päälle
3 dl Valio kuohukermaa
1 tl vanilliinisokeria
makeisia, hedelmiä tai marjoja

15. Vaahdota kerma.
16. Mausta vanilliinisokerilla.
17. Kuorruta kakku.
18. Koristele haluamallasi tavalla.

muuta
Voit valmistaa kakun myös pyöreäksi kakuksi jättämällä korvat ja kuonon pois. Kakun voi myös pakastaa ennen kuorrutusta.


Posted at: December 10th, 2008 - 2:29 pm - Number of Comments » 0|