Netistä kerättyjä ohjeita

Currently browsing posts found in December2008


Raskausajan ruokarajoitukset

Tuoreet vihannekset
Pese vihannekset huolellisesti ja pidä raa’at ja kypsennetyt elintarvikkeet erillään, jotta bakteerikontaminaatio estyy.

Pakastevihannekset ja valmisruoat
Kuumenna nämä tuotteet ennen käyttöä listeriariskin vuoksi.

Pavut
Huuhtele, liota ja keitä pavut pakkauksen ohjeen mukaisesti (riittävän pitkä keittoaika).

Idut
Salmonellavaaran vuoksi varmista itujen puhtaus, hygieeninen käsittely ja kylmäsäilytys. Suositellaan itujen kiehauttamista ennen nauttimista.

Vihertävät, ruhjoutuneet tai itäneet perunat
Näitä tuotteita ei suositella käytettäväksi lainkaan korkean solaniinipitoisuuden vuoksi.

Korvasienet
Korvasieniä ei suositella raskauden eikä imetyksen aikana mahdollisten myrkkyjäämien vuoksi.

Pellavansiemenet
Ei suositella raskauden eikä imetyksen aikana korkean kadmium- ja syaanivetypitoisuuden vuoksi.

Merilevävalmisteet
Ei suositella valmisteita, joiden jodipitoisuutta ei tiedetä. Jodin liikasaanti on haitallista kilpirauhasen toiminnalle ja sikiön kasvulle.

Ulkomaiset pakastevadelmat
Norovirusriskin vuoksi ulkomaiset vadelmat on kuumennettava ennen käyttöä (kaksi minuuttia vähintään 90-asteisessa vedessä).

Raaka liha, jauheliha, raakalihavalmisteet
EHEC-riskin vuoksi nämä tuotteet on käsiteltävä ja kypsennettävä asianmukaisesti. Raakaa lihaa ei saa maistella, ja lihan leikkuulauta on pestävä huolellisesti.

Siipikarjan liha
Salmonella- ja kampylobakteerivaaran vuoksi liha on kypsennettävä sisäkypsäksi, vähintään +70-asteiseksi.

Maksa, maksaruoat, maksamakkarat
Maksaruokia (jauhemaksa- ja maksapihvi, maksakastike, maksalaatikko) tulee välttää koko raskauden ajan. Maksamakkaraa ja maksapasteijaa voi käyttää raskauden aikana enintään 200 g viikossa. Kerralla ei tulisi syödä enempää kuin 100 g. Jos maksamakkaran tai maksapasteijan käyttö on päivittäistä, sitä tulisi käyttää enintään 30 g päivässä (noin kaksi viipaletta maksamakkaraa tai kaksi ruokalusikallista maksapasteijaa). Maksassa on korkea A-vitamiini- ja raskasmetallipitoisuus

Kala
Suositellaan ainakin kaksi ateriaa viikossa vaihdellen eri kalalajeja: avomeren kalaa, kasvatettua kalaa, sisävesien kalaa ja merikalaa. Itämerestä pyydettyä suurta (>17 cm) silakkaa tai lohta 1-2 krt/kk. Sisävesien isokokoista ahventa, kuhaa ja madetta rajoitetusti. Hauen käyttöä ei suositella raskauden ja imetyksen aikana. Itämeren kaloissa on korkea dioksiinipitoituus ja sisävesien kaloissa korkea elohopeapitoisuus.

Tyhjiöpakatut, graavisuolatut ja kylmäsavukalavalmisteet, mäti ja pateet
Näiden tuotteiden käyttöä ei suositella raskauden aikana listeriariskin vuoksi.

Pastöroimaton maito ja siitä valmistetut juustot, pehmeät juustot (kuten home- ja tuorejuustot).
Näiden tuotteiden käyttöä ei suositella raskauden aikana listeriariskin vuoksi.

Kahvi ja muut kofeiinia sisältävät juomat
Raskauden aikana on suositeltavaa juoda korkeintaan kolme 1,5 dl:n kupillista kahvia päivässä. Kahvi voi aiheuttaa närästystä, ja kofeiinin turvallisuudesta ei ole riittävästi tietoa.

Yrttiteet ja ravintolisinä myytävät yrttivalmisteet
Näitä tuotteita ei suositella raskauden aikana. Turvallisuudesta ei ole riittävästi tietoa.

Lakritsi ja salmiakki
Raskauden aikana suositellaan näiden tuotteiden kohtuukäyttöä, vähemmän kuin 50 g/kerta. Tuotteiden korkea glykyrritsiinipitoisuus voi aiheuttaa turvotusta ja verenpaineen nousua.


Posted at: December 26th, 2008 - 11:42 pm - Number of Comments » 0|

KASVIS-KALAKEITTO YLI 10KK
1 iso peruna
pieni siivu lohta
1 porkkana
1 varsi ruohisipulia
kourallinen he-ma-pa
muutama purjon rengas
pari desiä maitoa
mp, vp, laakerinlehti ja kalamaustetta

Keitä peruna ja porkkana. Lisää sipulit ja mausteet. Kun peruna melkein kypsää kaada vesi pois ja vaihda maito tilalle. Lisää kala, viimeisenä he-ma-pa. Kiehauta, anna lämmetä muutama minuutti.
Tarjoa ruisleivän ja voinokareen kanssa..


Posted at: December 18th, 2008 - 11:21 pm - Number of Comments » 0|

MAITOPERUNAT
1 iso peruna
1 porkkana
pikkusen valkopippuria
2-3 dl maitoa

Keitin perunan ja porkkanan. Kaadoin veden pois ja lisäsin maidon. Valmis!


Posted at: December 18th, 2008 - 11:21 pm - Number of Comments » 0|

KINKKU-KASVISKIUSAUS
Peruna-sipuli pakaste pussi
Kinkkua
porkkana
pakastevihanneksia
sieniä
tomaattia
1 prk Flora kevyt ruokaa

(suolaa, mustapippuria, valkopippuria, yrttimaustetta)

tippa öljyä

Voitele vuokaa pikkasen öljyllä, peruna saattaa jäädä tosi pahastikin kiinni..
Kuori porkkana ja pilko siitä pieniä, ohuita tikkuja. Siivuta kinkku pieniksi paloiksi. Lisää halutessa 1 dl pakastevihanneksia (esim. suikalekasviksia). Pilko sieni ja tomaatti. Kokoa: peruna-sipulia pohjalle, niin, että se peittyy. Lisää porkkana, kasviksia. Kerros perunaa ja kinkkua ja loput kasvikset. Lisää maustetta pikkasen päälle.. Kaada viimeiseksi kevyt ruoka päälle.. Halutessa juustoraastetta.. Uuniin 250 noin tunti, riippuen vuoan koosta..


Posted at: December 18th, 2008 - 11:20 pm - Number of Comments » 0|

TONNIKALA-MAKAROONILAATIKKO
5 kourallista tummia makaroneja
1 prk tonnikalaa

4 dl maitoa
2 munaa
ripaus kalamaustetta
aromisuolaa
pippuria
sitrus grillimaustetta

- Keitä makaronit.
- Voitele vuoka.
- Tee munamaito
- Kaada makaronit vuokaan. Lisää tonnikala ja munamaito
- Uuniin 250 ja n. 1h riippuen vuoan koosta..


Posted at: December 18th, 2008 - 11:19 pm - Number of Comments » 0|

KEITETYT POROPYÖRYKÄT

200 g poron jauhelihaa
½ dl kuumaa vettä
2 rkl Mielihyvä-perunahiutaleita
(persiljaa tai muuta yrttiä)

Mittaa kulhoon keitetty kuuma vesi ja lisää perunahiutaleet (ja yrtit). Anna turvota hetken aikaa. Sekoita jauheliha joukkoon tasaiseksi massaksi. Laita taikina hetkeksi jääkaappiin lepäämään. Laita kattilaan reilusti vettä ja nosta liedelle. Pyörittele taikinasta pieniä pyöryköitä. Kun vesi kattilassa kiehuu, pudota pyörykät kattilaan ( ei kuitenkaan liian monta kerrallaan). Keitä pyöryköitä noin 5-8 minuuttia, kunnes ovat täysin kypsiä. Pakasta kerta-annoksina.


Posted at: December 18th, 2008 - 11:18 pm - Number of Comments » 0|

Lihasose (2- 4 annosta)
• 30-60 g possun, broilerin, kalkkunan tai naudan paistijauhelihaa
• 3-4 perunaa
• 1 porkkana tai pala kesäkurpitsaa
• noin 2 ½ – 3 dl vettä
Laita kuoritut, kuutioidut kasvikset ja kuoritut peruna-lohkot kypsymään kattilaan siten, että porkkana tulee ensiksi, lisää seuraavaksi peruna ja kesäkurpitsa viimek-si, koska se kypsyy nopeimmin. Kypsennä 7-8 minuuttia ja lisää jauheliha joukkoon murusina. Kypsennä vielä muutama minuutti. Erota perunalohkot. Soseuta ensin li-ha ja kasvikset liemen kanssa sauvasekoittimella ja peruna viimeksi, ettei se liiste-röidy. Osa soseesta voidaan säilyttää jääkaapissa kannellisessa rasiassa ja käyttää seuraavana päivänä. Jos haluat syöttää vasta myöhemmin, jäähdytä heti ja pakasta loput soseesta kerta-annoksina pakastusrasiaan.
Jos haluat tehdä 15-20 liha-annosta samalla kertaa, varaa noin 250-400 grammaa jauhelihaa. Laita noin 2-3 dl vettä kattilaan, murustele jauheliha joukkoon ja keitä noin 7-8 minuuttia. Soseuta monitoimikoneella tai sauvasekoittimella liemen kera ja pakasta kerta-annoksina (noin 1-1,5 rkl) jääpalalokerikkoon tai pieniin pakastuspus-seihin.
Pestyt kasvikset kuoritaan ja kuutioidaan. Laita veteen kiehumaan ja anna kiehua muutaman minuutin. Lisää kalapala ja jatka kypsentämistä kunnes kala on kypsää. Soseuta haarukalla tai sauvasekoittimella. Lisää viimeksi peruna soseen joukkoon. Aluksi lihamäärä voi olla pienempi, iän karttuessa noin ruokalusikallinen (15-20 gr) ateriaa kohden.


Posted at: December 18th, 2008 - 10:53 pm - Number of Comments » 0|

Kalasose
• 30-60 g pakastekalaa
• 3-4 perunaa noin
• porkkana tai pala kukka – tai parsakaalia
• 2½ dl vettä
Pestyt kasvikset kuoritaan ja kuutioidaan. Laita veteen kiehumaan ja anna kiehua muutaman minuutin. Lisää kalapala ja jatka kypsentämistä kunnes kala on kypsää. Soseuta haarukalla tai sauvasekoittimella. Lisää viimeksi peruna soseen joukkoon.


Posted at: December 18th, 2008 - 10:50 pm - Number of Comments » 0|

Hedelmä- ja marjasosekiisseli
• 2 dl vettä
• noin ½ rkl perunajauhoja
• 1 dl soseutettua marjaa tai hedelmää
• tarvittaessa noin 1 rkl sokeria marjan ja hedelmän happamuuden mukaan
Sekoita perunajauhot kylmään veteen ja kuumenna kattilassa, kunnes kiisselipohja pulpahtaa. Lisää soseutettua marjaa tai raastettua hedelmää joukkoon. Mausta tar-peen mukaan lievästi sokerilla. Marjat voi soseuttaa sauvasekoittimella, tehosekoit-timella, sosemyllyllä, siivilän läpi tai haarukalla painellen. Ensimmäiset kiisselian-nokset voit valmistaa siten, että tuoremarjasose/ hedelmäraaste
lisätään kiisseli-pohjaan jo kuumennusvaiheessa niin, että se kerkiää kypsyä jonkin aikaa.


Posted at: December 18th, 2008 - 10:50 pm - Number of Comments » 0|

KASVISSOSE JA LISÄKKEET:

- Sika, nauta, broileri, kalkkuna, kalat, kananmuna,
poro, lammas, hirvi, ja muu riista

- Valitse aina lapselle vähä rasvainen jauheliha

- Lisää annokseen 1 tl rypsiöljyä

- Lihan määrä alkuun on n. 1 tl

- Koko ensimmäisen vuoden lapselle riittää 1-1.5 tl/ateria

- Yli 6 kk: valkopippuri, paprikajauhe, mustapippuri,
sipulijauhe, maustepippuri, laakerinlehti

yrttejä: basilika, timjami, tilli, persilja, ruohosipuli,

rosmariini, rakuuna, oregano

vehnäjauho, korppujauho, perunajauho

- Tee kotisoseet tuoreesta tai pakastetusta lihasta/kalasta

- Kannattaa välttää makkaroita, valmisteita ja eineksiä

keitettyä kananmunaa voi lisätä vaikka muusin sekaan

Liha, kala ja kananmuna
Lihaa, kalaa ja kananmunaa voidaan lisätä kasvis- ja perunasoseen joukkoon noin puolen vuoden iässä, aikaisintaan viiden kuukauden iässä. Aluksi annos voi olla noin 1 tl ateriaa kohden. Vähitellen määrää lisätään. 7 – 8 kuukauden ikäiselle riittää 1 – 1,5 rkl lihaa yhden kerran päivässä, 8 – 12 kuukauden iässä kahdesti päivässä.
Maksaruokia ei suositella alle yksivuotiaalle. Makkaraa voidaan käyttää vasta vuo-den jälkeen suolan ja nitriitin takia.
Kalaa suositellaan 2-3 kertaa viikossa edullisten, pehmeiden rasvojen takia. Kalaksi sopii esimerkiksi sei, lohi ja kasvatettu kirjolohi, siika, muikku ja puna-kampela. Haukea, sisävesien isoa kuhaa, madetta ja ahventa sekä Itämeren silakkaa ja loh-ta käytetään enintään 1-2 kertaa kuukaudessa haitallisten aineiden takia.


Posted at: December 18th, 2008 - 10:48 pm - Number of Comments » 0|