Kalkkunakiusaus

March 11th, 2008

Tämän voi tietenkin tehdä broileristakin.

kalkkunakiusaus.jpg

1 pss peruna-sipulisekoitusta

1pkt kalkkunan filesuikaleita

öljyä paistamiseen

currya, aromatmaustetta, sitruunapippuria

1rkl paprikarouhetta (Kotigastronomi)

1 prk Flora ruoka(+ ½prk vettä)

Paista kalkkunasuikaleita öljyssä ja mausta. Voitele uunivuoka ja kaada puolet peruna-sipulisekoituksesta vuoan pohjalle. Kaada päälle maustetut kalkkunasuikaleet ja loput peruna-sipulisekoituksesta. Kaada ruokakerma+vesi vielä vuokaan ja laita uuniin 200 asteeseen 1 tunniksi.

Tonnikalapihvit

March 11th, 2008

Pakkopulla blogissa oli kiva tonnikalapihvien ohje. Vähän muuttelin ohjetta koska kananmunia ei ollut kuin yksi ja raejuustoa piti käyttää pois

tonnaripihvit.jpg

½dl tummaa riisiä (raakaa)

2 perunaa

1 muna

½dl lihapulla-ainesta (Kotigastronomi) TAI maustettua korppujauhoa

1 tl sitruunapippuria

1 prk tonnikalaa öljyineen

1 dl raejuustoa

Keitä Riisit ja perunat kypsiksi. Muussaa kypsät perunat haarukalla. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna massan tekeytyä hetken aikaa. Muotoile massasta 6 pihviä leivinpaperin päälle uunipellille. Paista 200 asteessa 20min.

Kastike:

½ prk kermaviiliä

1dl raejuustoa

1 maustekurkku

2 tl sitruuna-tilli dip-mix (kotigastronomi) TAI muuta maustetta

Kuutioi maustekurkku ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna maustua jääkaapissa.

Raejuusto-hedelmäsalaatti

March 11th, 2008

Raejuustoa piti käyttää pois joten muistin että Vilijaanakin oli tälläistä tehnyt.

raejhedsalaatti.jpg

Kerroksittain pilkottuja hedelmiä sekä raejuustoa joka on maustettu vanilliinisokerilla.