Kuivattuja hedelmiä

February 11th, 2007

kuivuri.jpg

Äiti oli jo jonkun aikaa sitten ostanut tälläsen kuivurin. Lainasin sen kerran ja kokeilin sitä, olin vaan unohtanut laittaa kuvan tänne. Kuivailin erilaisia hedelmiä: Omenarenkaita, ananasta, viinirypäleitä, appelsiininrenkaita kuorineen, hunajamelonia, appelsiinia, banaania ja päärynää. Äiti on kuivannut tällä sieniä (suppilovahveroita) ja yrttejä (persiljaa, tilliä). Itse en oikein tykännyt muista kuin noista omenarenkaista ja kuorellisista appelsiinirenkaista tuli kivoja koristeita. Vaikka ohjeen mukaan uitin banaaneita sitruunavedessä silti ne tummuivat. Aika kauan piti kuivata mehukkaimpia hedelmiä jopa yli kymmenen tuntia.

Rahka-kreemipullat

February 10th, 2007

Jepjep, leikin photoshopilla kun halusi pullat samaan kuvaan. Oli hyviä! Maistu ihan kaupan dallaspullalta. Minulta saa tilattua tuota vanilliinikreemiä. Jälleenmyyn Kotigastronomi tuotteita.

kreemipullat.jpg

½ l vettä

1dl rasvatonta maitojauhetta

1 muna

2 dl sokeria

1 tl suolaa

1 rkl kardemummaa

 2pss kuivahiivaa

15 dl vehnäjauhoja

150g voita

Täyte:

100g voita

1dl sokeria

125g rahkaa

½dl Kotigastronomi Vanilliinikreemijauhetta

Sekoita 42 asteiseen veteen puuhaarukalla maitojauhe, muna,  sokeri, suola, kardemumma ja noin puolet jauhoista joihin kuivahiiva on sekoitettu. Alusta taikinaa voimakkaasti jauhoja pikkuhiljaa lisäten. Lisää viimeiseksi sulatettu rasva ja alusta taikina kimmoisaksi niin
että se irtoaa käsistä ja kulhon reunoista. Kohota liinalla peitettynä kaksinkertaiseksi. Täytettä varten vaahdota voi ja sokeri ja lisää muut aineet. Leivo taikinasta pikkupullia ja anna kohota. Paina pulliin kolo ja täytä täytteellä. Voitele reunat ja raesokeria pinnalle. Voi myös leipoa kierrepullia siten että kaulii taikinan levyksi. Levittää täytteen taikinalle. Kierrittää rullalle ja leikkaa siitä veitsellä paloja jotka laittaa leivosvuokiin ja kohottaa. Voitelee munalla ja raesokeria pinnalle. Paista pullia 225 asteessa noin 10  min kunnes pullat ovat kauniin värisiä.

Omenasosekakku

February 9th, 2007

Mikähän kuivakakku-sämpylä kausi minulla on meneillään. Tämän ohjeen löysin Perheklubin sivuilta. Kopioin sen tähän niinkuin sen ite tein. Hyvältä maistuu ja varmaan paremmalta huomenna kun on vähän vetäytynyt.

omenasosekakku.jpg

5½dl vehnäjauhoja

1tl soodaa

1tl leivinjauhetta

ripaus neilikkaa

2tl kaneli

1tl suolaa

1tl vaniljasokeria

2 munaa

4dl sokeria

1½dl juoksevaa margariinia

1½dl maitoa

2dl omenasosetta

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää margariini ja maito, sekoita. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää omenasose. Kaada yhteen tilavaan tai kahteen pienempään voideltuun vuokaan. Paista 175 asteessa tunnin verran.

Graham-ruissämpylät

February 8th, 2007

Tänään tein taas sämpylöitä. Näissä on appelsiininkukkahunajaa, graham- ja ruisjauhoja.

sampyla1.jpg

Banaani-minttusuklaakakku

February 5th, 2007

Marian banaanikakusta tehty muunnos. Laitan tähän nyt siis oman versioni. kakun pinnalle tarttui aika paljon korppujauhoja, joka teki siitä vähän ruman. Oli hyvää!!

banaanisuklaakakku.jpg 

2 banaania

1dl sokeria

1 muna

3dl vehnäjauhoja

1tl leivinjauhetta

2rkl kaakaojauhetta

½dl juoksevaa margariinia

½dl maitoa

100g minttukrokanttisuklaata

Vatkaa banaanit ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna ja vatkaa hetki.
Sekoita joukkoon kaikki kuivat aineet siivilän läpi, rouhittu suklaa sekä margariini ja maito. Paista voidellussa ja jauhotetussa kakkuvuoassa 175 asteessa 40-50 minuuttia.

Neljänviljan sämpylät

February 5th, 2007

 Perusohje sämpylöille. Erilaista makua sämpylöihin saa vaihtelemalla hunajan tilalle sokeria, erilaisia siirappeja. Jauhoja voi vaihdella ja korvata osan leseillä tai puurohiutaleilla. Minä laitoin näihin lisäksi kuivapersiljaa ja unikonsiemeniä. Noiden tilalle voi laittaa mitä vaan: porkkanaraastetta, erilaisia yrttejä, pinaattia jne..

sampyla.jpg 

5dl vettä

1rkl hunajaa

1tl suolaa

1pss kuivahiivaa

n.10dl jauhoja(vehnäjauhoja,Nallen neljänviljan vellijauhoja)

1rkl kuivattua persiljaa

1rkl unikonsiemeniä

½dl öljyä

Lisää 42 asteiseen veteen suola, hunaja, unikonsiemenet ja persilja. Sekoita puoliin jauhoista kuivahiiva. Lisää nesteeseen jauhoseos puuhaarukalla sekoittaen. Alusta loput jauhot käsin taikinaan ja viimeiseksi öljy. Anna kohota liinalla peitettynä (vesihauteessa) 30min. Leivo sämpylöiksi (n 20kpl) ja anna kohota pellillä liinalla peitettynä noin 30min. Paista 225 asteessa 15min.